• Kolmannen jakson töitä

    February 23rd, 2012

    Taas kerran on yksi jakso lopuillaan, joten ajattelin laittaa näytille joitakin helmiä (tai muuten vain kivoja) töitä.

    Tässä työssä meidän piti maalata akryyliväreillä paperille ja sitten laittaa nestetussia päälle. Sen jälkeen työ pestään, jolloin tussi katoaa akryyliväri kohtien päältä, ja tuloksena on tällainen jännä kuva. Kiva tekniikka, mutta kaipaisi vielä harjoitusta.

    Tässä tekniikassa paperi väritetään rasvaliiduilla ja sen jälkeen maalataan tussilla mustaksi (taas). Sitten siihen raaputetaan kuvioita. Heh, tein tällaisia viimeksi ala-asteella. Ihana tekniikka. 🙂

    Valintakoe harjoitus #1. Piti tehdä tusseilla ja vesiväreillä kuva, jossa jokin valtaa Inkeroisten keskustan (se jokin ei saanut näkyä). Mieleeni tuli heti taudit, hulluus, saaste ynnä muut yhtä positiiviset asiat, joten lähdin siltä pohjalta. Noh, kuvasta tuli aika skitsofreeninen, mikä oikeastaan oli tarkoituskin. Ja sen tekemiseen meni noin 1½ tuntia. Olen itse siitä aika ylpeä. Expressiivisyys kunniaan! \:D/

    Tämä on oikeastaan viimeinen valintakoeharjoitus, mutta se ei ole niin hyvä että ansaitsisi tulla esitetyksi viimeisenä. Aiheena oli kuvata nykyhetkeä. Tekotapa oli vapaa, mutta kirjoitusta ei saanut olla. Oli muuten hiton vaikea keksiä mitään mikä ei olisi ollut kliseistä tai jo tehtyä nykyhetken kuvausta. Päädyin lopulta tekemään kuvan pillittävästä ensimmäisen maailman (androgyynisestä) henkilöstä, joka tekee ison numeron jokaisesta paperihaavasta jonka sattuu saamaan. Näitä ihmistyyppejä on nykyään niin paljon että yököttää.

    Kumma kyllä porukat eivät tuntuneet tajuavan ideaani. Olinko muka liian hienovarainen..? *pohtii puoli sarkastisesti*

    Välineinä käytin huopakyniä.

    Tässä harjoituksessa piti tehdä yhden horoskoopin pohjalta kolmen ruudun sarjakuva tussilla. JES! Olin omassa elementissäni. Tästä työstä tykkäsinkin eniten. 🙂

    En enää muista mitä siinä horoskoopissa luki, mutta se liittyi jotenkin siihen, että kaverisi pitäisi antaa sinulle vetoapua, jotta jaksaisit loppupäivän tai jotain. Muistan vain että se oli Kalojen horoskooppi. Jännä juttu…

    Sitten lopuksi suunnittelemani (yö)maitopurkki. Tehty kokonaan KÄSIN. Ei koneella, niin kuin kaikkien muiden työt. (Ei sillä, että ylpeilisin tai mitään…)

    Tausta on tehty kahden eri värisen paperin punonnasta, lehmä huopakankaista (silmät napeista, sarvet paperista ja häntä villalangasta), kuu kultapaperista ja tähdet on ihan vain koriste kultatähtiä. Kaikki on kiinnitetty liimalla ja teipillä.

    Söpö, vai mitä? Kuvan laatu on pikkasen huono, koska kuvasin purkin kännykälläni. No jaa, mitäs tuosta…

     

    Eipä tässä muuta. Kohta on hiihtoloma ja pitäisi alkaa miettiä jatko-opiskelupaikkaa. Ja etsiä töitä. -___-‘

    Seuraavaan kertaan!

Leave a Reply